Naistenhuoneessa

Etsiessäsi vaikkapa ravintolassa vessaa, löydät yleensä jonon naisia, joten hymyilet kohteliaasti ja asetut jonon jatkoksi.
Vuorosi tullessa tarkistat mahdollisesti näkyvät jalkaparit vessakoppien ovien alta.

Kaikki kopit ovat varattuja.

Viimein ovi avautuu, ja ryntäät sisään lähes kaataen ulos tulevan naisen.

Päästessäsi sisään huomaat lukon olevan rikki. Ei haittaa, olet pidättänyt niin kauan että pelkäät kastelevasi pian housusi.

Vessanpöntönsuojia tarjoava automaatti (jonkun Äidin keksimä, ei epäilystä) on kätevä, mutta tyhjä. Ripustaisit käsilaukkusi ovennuppiin jos sellainen olisi,mutta koska ei ole, pyöräytät käsilaukkusi hihnan varovasti, mutta nopeasti pääsi yli ja laukun roikkumaan rinnallesi (Äitisi kääntyisi haudassaan,jos laskisit sen LATTIALLE!), lasket housusi ja otat "asennon".

Tässä asennossa ei-enää-niin nuoret, ylijännittyneet lihaksesi alkavat täristä.

Reitesi huutavat sinua istumaan alas, mutta koska sinulla ei todellakaan ollut aikaa pyyhkiä istuinta tai vuorata sitä paperilla, pidät "asennon".

Harhauttaaksesi ajatuksesi pois tärisevistä reisistäsi kurottaudut kohti vessapaperitelinettä, jonka havaitset olevan tyhjä.

Kuulet päässäsi äitisi äänen kertovan sinulle, että jos vain olisit yrittänyt pyyhkiä istuinta, olisit huomannut ajoissa puuttuvan paperin. Reitesi tärisevät kovemmin.

Muistat pienen paperinpalan, johon niistit nenäsi eilen -sen, joka on yhä laukussasi. Se saa kelvata. Hapuilet sen esiin mahdollisimman varovasti.

Se on suunnilleen peukalonkyntesi kokoinen.

Joku työntää koppisi oven auki, koska ovessa ei ole lukkoa. Ovi iskeytyy laukkuusi, joka yhä roikkuu kaulassasi, ja heittää sen taaksesi pöntön vesisäiliötä päin.

Kiljut "VARATTU!" samalla kun yrität työntää ovea takaisin, ja samalla pudotat arvokkaan, pienen ja rypistyneen paperinpalan lattialla olevaan lätäkköön.

Menetät tasapainosi ja putoat istuimelle.

Istuin on märkä, TIETENKIN.

Kömmit äkkiä ylös tietäen hyvin, että on jo liian myöhäistä.

Paljas ahterisi on tehnyt tuttavuutta jokaisen kuviteltavissa olevan bakteerin ja eliön kanssa paljaalla renkaalla, koska et vuorannut sitä paperilla -jota ei tosin ollut,sen puoleen, vaikka olisit yrittänytkin.

Tämän kaiken seurauksena vessanpöntön automaattihuuhtelun tunnistin on niin hämmentynyt, että se vetää vessan. Vesi syöksyy posliiniin saaden aikaan hienon sumun vesipisaroita, jotka laskeutuvat takapuolellesi ja alkavat valua pitkin jalkojasi kohti kenkiäsi.

Tarraudut tyhjään vessapaperitelineeseen jottei pöntön valtava imu veisi sinuakin mukanasi.

Tässä vaiheessa luovutat.

Pöntöstä roiskuva vesi ja märkä istuin ovat tehneet tehtävänsä ja olet likomärkä vyötäröstä alaspäin.

Olet nääntynyt. Yrität pyyhkiä mitä pyyhittävissä on purkkapaperilla, jonka löysit taskustasi ja livahdat kopista ulos ja lavuaareille pestäksesi kätesi.

Et keksi miten automaattinen hana toimii, joten pyyhit kätesi kuivaan paperipyyhkeeseen ja kävelet ulos WC:stä ohi naisjonon.

Ystävällinen lähimmäinen jonon päässä huomauttaa kantapäähäsi takertuneesta vessapaperinpalasta (missä sekin äsken oli!?). Revit paperin irti ja ojennat sen naiselle huomauttaen lämpimästi, että hän saattaa tarvita sitä piakkoin.

Ulkona odottaa rakas miehesi, joka on kauan sitten selvinnyt vessaan, hoitanut asiansa ja tullut ulos. Ärtyneenä hän tiedustelee, mikä kesti niin kauan ja

miksi ihmeessä käsilaukkusi roikkuu kaulastasi?

Tämä tarina selvittää vihdoin miehille (toivottavasti), miksi naisilla kestää niin kauan.

Se paljastaa vastauksen myös toiseen yleisesti kysyttyyn kysymykseen;

Miksi naiset menevät vessaan pareittain.

Kaveria tarvitaan: