Vastaus edellisen postauksen kysymykseen: Polttouunin jäänteet. 

Kysymyksessä on lähellä Berliiniä sijaitseva Sachsenhausen, tunnettu myös Oranienburgina, keskitysleiri, joka toimi jo vuodesta 1933 lähtien. Täällä menetti 100 000 ihmistä henkensä. Vain 3000 sairasta vankia selviytyi hengissä, kun leiri suljettiin vuonna 1945. Vuodesta 1993 lähtien paikka on toiminut museona ja se sijaitsee 35 kilometriä Berliinistä pohjoiseen.


2130807.jpg

Tällä pöydällä "tohtorit" suorittivat moninaisia kokeita vankina olevilla ihmisillä.


2130811.jpg

Näihin paaluihin vangit laitettiin roikkumaan käsistään, jotka oli ensin sidottu selän taakse. Siihen heidät ammuttiin ja jätettiin roikkumaan.

Mikä minut sitten sai nämä kuvat tänne laittamaan?

Luin juuri yhtä artikkelia tuosta paikasta ja yleensä noista ajoista. Nuo kertomukset kauhuteoista saivat minut taas kerran, kuten joka kerta, vihaiseksi. Niinpä ajattelin, että laitan nämä tänne muistuttamaan meitä kauheuksista, joita toivottavasti ikinä enää kenenkään ei tarvitse kokea.


Joulu lähestyy ja kuten jouluevankeliumissakin sanotaan: "... ja maassa rauha ihmisten kesken", tätä toivon sydämeni pohjasta.

Kuvat ovat poikani ja hänen vaimonsa ottamia, heidän käydessään keväällä 2007 Berliinissä ja myös tuolla keskitysleirillä. Paikka oli ollut heidän mielestään erittäin vaikuttava ja paljon ajatuksia herättävä.