Eilen illalla olimme jälleen Hämys-lavalla hoitamassa kioskia ja oluenmyyntipistettä. Väkeä ei ollut aivan yhtä pajon kuin viimeksi, johtui varmaan koko illan jatkuneesta sateesta. Nyt ei tullut "jäsenetkään"
aivan yhtä kipeäksi, kuin viime lauantaina. En tiedä sitten, auttoiko kenties se, että laitoimme saunan ajastimella päälle ja kävimme vielä saunassa ennen nukkumaan menoa (neljän jälkeen). Oikein nautiskelimme mieheni kanssa, kävimme saunassa ja söimme päivällä juuri tätä hetkeä varten ostettua loimulohta. Nam, kun oli hyvää.

Tänään ei sitten olekaan ollut yhtään kivaa. 

Olimme juuri heränneet, kun puhelin soi. Terveyskeskuksesta soitettiin surullinen viesti, anoppini oli nukkunut pois aikaisin aamulla.
Tämä päivä on sitten kulunut vähän kuin unessa, ei oikein mihinkään osaa tarttua.
Olihan tämä odotettavissa, mutta aina se kuitenkin tuntuu niin pahalta. 

Kuitenkin, jos järkevästi ajattelee, niin näin oli paras.  Häneen ei enää moneen päivään saanut minkäänlaista kontaktia, vaan hän oli kuin unessa, kuitenkin koko ajan valittaen. Hänellä oli  kauheat kivut, eikä niitä saatu edes lääkkeillä hallintaan enää. Ehkä se olisi onnistunutkin, jos hänelle olisi voitu laittaa ns. "kipupumppu", joka olisi säännöstellyt lääkettä automaattisesti kivun mukaan. Sitä ei kuitenkaan voitu laittaa, koska hän, ilmeisesti dementiasta ja kovista kivuista johtuen, repi aina kaikki letkut heti irti.

Huomenna sitten pitää ruveta hoitelemaan käytännön asioita. Vielä on pää ihan tyhjä; mitä kaikkea pitääkään tehdä? Eiköhän ne kuitenkin pikkuhiljaa valkene!

Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.

-Eeva Kilpi-


zwani.com myspace graphic comments