Anopin asuntoon tulee uusi asukas jo ensi viikolla, joten olimme eilen sitä tyhjentämässä.

Tuollainen on sitten raskas tehtävä henkisesti; muistoja tulee mieleen ja tuntuu pahalta, kun kaikkea ei voi säästää, vaan pakko viedä pois, mikä kierrätykseen mikä kaatopaikalle. Ei ole kiva, kun joutuu viemään toiselle tärkeitä  asioita kaatopaikalle, mutta kun yksinkertaisesti ei ole tilaa kaikelle.

Lapset ottivat kukin omat muistonsa mummusta ja muuta tavaraa niin paljon, että paikan niille löysivät ja me loppuja, mutta silti jäi vielä paljon poiskin vietäväksi.
Miten sitä voikin olla paljon tavaraa, vaikka jo silloin, kun hän sinne dementiakotiin meni, osa huonekaluista ym. "hukattiin".

Anoppi oli aina kova lukemaan ja kirjoja häneltä jäikin niin paljon, että nyt meillä ja muksuilla on jokaisella oma "kirjastomme".

Kyllä näemmä valokuvia on otettu ennenkin paljon, sillä ainakin anopilla niitä oli valtavasti.
Päätimmekin pitää yhteisen "mummun valokuvien katseluillan" Tiinun, vanhimman poikamme tyttären ideasta.
Harmittaa vaan, kun varmaankaan emme tunne läheskään kaikkia kuvissa olevia ihmisiä. Monta kertaa oli puhetta anopin kanssa, että käytäis läpi kuvat ja laitettais muistiin niissä olevat henkilöt, mutta aina se jäi ja nyt se on sitten myöhäistä.


1678258.jpg
Anopin tavaroiden joukosta löytyi muistovihko, joka hänellä oli ollut 11-vuotiaana.
Enkelikin on vuosien saatossa menettänyt toisen kätensä.

1678260.jpg
Jotenkin moni näistä värssyistä tuntui synkältä 11-vuotiaalle, kun useissakin mainittiin kuolema tai hauta jotenkin. Silloin oli muistovärssytkin erilaisia.

1678261.jpg
Ihania vanhoja kiiltokuvia

Vielä pitää käydä siivoamassa asunto ja kiittämässä ihanaa henkilökuntaa anopin hyvästä hoidosta.