Minusta ja perheestäni:

Olen 59 vuotias Nokialla asustava "mummeli".

Syntymässä kävin Kurikassa, lapsuuteni vietin Äetsässä, josta vuonna -72 muutin sitten "miehen perässä" tänne Nokialle. Minulla on kaksi nuorempaa sisarta.

Naimisissa mieheni kanssa olemme olleet kohta 34 vuotta ja meillä on kolme hyvää poikaa, joista nuorinkin jo 25 vuotias.

Lapsenlapsia löytyy kolme kappaletta; vanhemmalla pojalla kaksi ihanaa tyttöä (molemmat jo täysi-ikäisiä, toinen naimisissakin jo) ja keskimmäisellä pojalla suloinen Daniil-poika, joka on mummun ja papan innokas retkikaveri ja aloittaa koulutaipaleensa tänä syksynä. Monet kivenkolot on tullut hänen kanssaan tutkittua!
Nuorimmalla pojalla ei vielä ole jälkikasvua, ovat tyttöystävänsä kanssa vasta seurusteluasteella.
Meillä on myös oikein mukavat miniät ja miniäkokelas.

Asustelemme itse rakentamassamme omakotitalossa.
Joskus kyllä käy mielessä, että pitäisikö vaihtaa vaikka rivitaloon, tuntuu nimittäin, että on liikaa tilaa kahdelle. Jotenkin se vain tuntuu oudolta vaihtoehdolta, kun on ikänsä asunut omakotitalossa.

Mieheni käy vielä työssä, mutta minä vaihdoin vapaalle noin vuosi sitten. Kun yritys, jossa olin työskennellyt 18 vuotta, lopetti (muutti toimialaansa), tarjoutui minulle mahdollisuus jäädä pois työelämästä. Otin tilaisuudesta vaarin ja jäin kotiin. En ole päivääkään katunut ratkaisuani, päinvastoin mietin usein; miten tästä vielä ehtisi "oikeisiin töihin". Nautin, kun minulla on nyt enemmän aikaa olla Danin (lempinimi) kanssa, ja aikaa myös harrastuksille. Harmi, ettei tätä mahdollisuutta ollut omien lasten ja noiden vanhemman pojan tyttöjen kanssa.

Harrastuksistani:

Olen aina ollut käsityöihminen.
Aikaisemmin olin oikein "himokutoja", aina piti olla kudin tai virkkaus kädessä, kirjaakin luin kutimen kanssa. Ompelin myös melkein kaikki perheemme vaatteet, alusasuista päällysvaatteisiin.

Muutakin olen tehnyt käsilläni; "servetti"-töitä olen tehnyt aikalailla ja jotain olen pajustakin näperrellyt.

Sitten ostin digikameran ja sehän vei minut mukanaan täysin. Valokuvaamisen myötä luonnonkin näkee aivan uudella tavalla. Ja kuvankäsittely; se vasta mielenkiintoista ja mukavaa hommaa onkin.

Viime talvena suurimman osan ajastani vei kuitenkin yhteinen harrastuksemme, eli jääkiekko.
Nuorin poikamme on pelannut kiekkoa jo 15 vuotta, keskimmäinen poikamme valmentaa, mieheni taas ollut joukkueenjohtajana vuosikausia ja minä edustusjoukkueen rahastonhoitaja. Viime syksynä lupauduin paikallisen urheiluseuran jääkiekkojaoston sihteeriksi ja nettivastaavaksi. Siinäpä sitä sitten hommaa olikin! Talvella jouduin ottamaan lisäksi myös jääkiekkojaoston rahastonhoitajan tehtävät, joten työtä piisasi. Kaiken lisäksi piti tietenkin käydä pelitkin katsomassa!
Ei paljon jäänyt aikaa valokuvaukselle, mutta nyt kesällä aion ottaa sen takaisin korkojen kanssa.

Ja nyt tuli tämä blogi-juttu.... mitähän vielä, jos terveenä olla saan?

Karavaanareitakin ollaan:

Omistamme myös asuntovaunun ja sillä olemme kesäisin reissanneet ympäri Suomea ja Norjan puolellakin on käyty. Viime kesänä oli niin kiirettä, että montaa kertaa ei tien päälle ehditty, toivotaan, että tänä kesänä sekin asia korjaantuu.



ELÄMÄ ON IHANAA, KUN SEN OIKEIN OIVALTAA !



                                      

layouts myspace