Vietimme viikonlopun tuttaviemme luona Luopioisissa näin kauniissa maisemissa.

Tuttaviemme mökki sijaitsee Kukkiajärven rannalla. Järvi on todella kaunis lukuisine saarineen.

Sunnuntaina teimme kierroksen lähialueella ja poikkesimme myös luonnonkauniilla
Vihavuoden vanhalla saha-alueella, jossa oli mm. museo ja kaunis pieni kahvila.
Täällä järjestetään mm. elokuun lopulla "lepakkojen yö"-tapahtuma. Pelottavaa!

Paikalta löytyi kummallisia kapistuksia!

Saha on toiminut kauniin kosken rannalla



Kierroksellamme ajoimme myös Puutikkalan kylän pienen maalaiskylän läpi.
Mökillä sorsat olivat vakiasukkaita

Järven kivillä selkälokit pitivät omaa konserttiaan ja myös villiminkit (eivät eksyneet kuvaan) saalistavat maisemissa.

Kun ilmatkin vielä suosivat meitä, oli viikonloppumme oikein mukava.
Kiitokset vielä Annelle ja Hessulle!
Kuvat saat isommiksi klikkaamalla!
Kommentit